E-kirjasto avautuu 29.4.2024

Valtakunnallinen E-kirjasto avautuu 29.4.2024. Tämä uusi palvelu tarjoaa asiakkaille äänikirjojen ja e-kirjojen lisäksi myös e-aikakauslehtiä.

E-kirjasto toimii mobiilisovelluksena puhelimella ja tabletilla. Sen voi ladata sovelluskaupasta mobiililaitteeseen 23.4. alkaen. E-kirjasto sovellukseen rekisteröidytään ensimmäisellä kerralla vahvan tunnistautumisen avulla. Lisätietoa tulevasta E-kirjastosta pääset lukemaan tästä.

E-kirjaston alkuperäinen avautumispäivä oli tarkoitus olla 23.4., mutta teknisistä syistä johtuen avaamista on siirretty viikolla eteenpäin. Uusi avautumispäivä on 29.4. Tiedotteeseen pääset tästä.

Miljoona roskapussia -kampanja 15.4.–5.6.2024

Kuopio on tänäkin vuonna mukana Ylen järjestämässä valtakunnallisessa Miljoona roskapussia -kampanjassa! Kampanja alkaa 15.4. ja kestää 5.6. asti. Tavoitteena on innostaa ihmisiä keräämään roskia luonnosta ja vähentää välinpitämättömyyttä ympäristön roskaamista kohtaan.

Kampanjaan voi osallistua ilmoittamalla keräämänsä roskat Ylen laskuriin, jossa näkyy koko Suomen laajuisesti kerättyjen roskapussien tilanne. Tavoitteena on päästä miljoonaan roskapussiin! Laskuri ja lisätietoa kampanjasta löytyvät Ylen sivuilta.

Roskien keräämistä varten kirjastosta voi lainata roskapihtejä! Yksittäisiä roskapihtejä on lainattavana pääkirjastolta sekä kaikista lähikirjastoista. Lisäksi pääkirjastolta on lainattavissa yksi talkoosetti, jossa on noin 10 kpl roskapihtejä ja huomioliivejä sekä muutamia roskapusseja. Laina-aika on molemmissa kaksi viikkoa. Talkoosetin voi myös varata, mutta yksittäisiä roskapihtejä ei pysty varaamaan. Voit tarkistaa roskapihtien lainaustilanteen tästä!

Kuopion kaupunki järjestää myös roskienkeruutapahtumia ja antaa ohjeita roskatalkoiden järjestämiseen. Lisätietoa löytyy Miljoona roskapussia -kampanja – Kuopio sivulta!

Luupin alla / Kaavi

Kaikille avoin Luupin alla -keskustelutilaisuus ajankohtaisista aiheista Kaavin kirjastossa:

Mitkä asiat Kaavilla puhuttavat?
Muutamia niistä nostetaan kirjastolla luupin alle, avoimeen keskusteluun, jossa kaikki pääsevät ilmaisemaan näkemyksiään käsiteltävän aiheen tiimoilta. Tilaisuus alkaa lyhyellä teemaan johdattelulla, minkä jälkeen areena on kaikille vapaa. Keskustelua luotsaa 
Risto Laasanen.

Tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa. Tervetuloa!

Luupin alla -logo, jossa sinisellä liukuväripohjalla ihmishahmoja puhekuplassa

Elävä äänikirja / Kaavi

Elävä äänikirja:

Kaipaatko lepoa päivän rientojen keskellä?
Tule Kaavin kirjastoon kuuntelemaan ääneen luettua kirjallisuutta, käsityön kanssa tai ilman! Tilaisuudessa luetaan lyhyehköjä tekstejä, esim. novelleja.

Kirjasto tarjoaa osallistujille kahvit. Jos kätesi kaipaavat tekemistä, paikan päältä löydät värityskuvia ja värikyniä.

Tervetuloa!

Värikkäällä taustalla kukkia ja teksti "Elävä äänikirja"

 

Juuso Häikiön kolme elämää -kirjan esittelytilaisuus

Tiistaina 7.5. klo 17 pääkirjaston kokoussalissa pidetään Juuso Häikiön kolme elämää -kirjan esittelytilaisuus.

Professori, historiantutkija ja kirjailija Martti Häikiö kertoo isäänsä käsittelevästä kirjasta Juuso Häikiön kolme elämää musiikkiesitysten siivittämänä. Martin kanssa keskustelemassa on myös Kuopion isänmaallisen seuran puheenjohtaja Pekka Niiranen.

Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Vaaleansinisellä taustalla kuva teoksesta "Juuso Häikiön kolme elämää"

Neulamäen, Pyörön ja Vehmersalmen kirjastojen käteiskassapalvelut loppuvat touko-kesäkuussa

Neulamäen ja Vehmersalmen kirjastojen käteiskassapalveluista luovutaan 2.5.2024 alkaen sekä Pyörön kirjastossa 3.6.2024 alkaen. Tämän jälkeen käteisellä maksaminen ei ole enää mahdollista näissä toimipisteissä.

Neulamäen kirjastossa käyttöön jäävät verkkomaksaminen ja korttimaksupääte.

Pyörön kirjastossa käyttöön jäävät verkkomaksaminen ja korttimaksupääte.

Vehmersalmen kirjastossa käyttöön jää verkkomaksaminen.

Verkkomaksaminen onnistuu kirjautuessa verkkokirjastoon kirjastokortin numerolla ja PIN-koodilla. Ohjeet verkkomaksamiseen löydät tästä.

Puijonlaakson kirjaston kirjavinkkaustapahtuma

Luitko niin hyvän kirjan, että haluat kertoa siitä muille? Kaipaatko vinkkejä hyvistä kirjoista?

Puijonlaakson kirjaston kirjavinkkaustapahtumassa kuka tahansa voi tulla kertomaan omasta mielestään hyvistä kirjoista.

  • Voit vinkata yhdestä tai useammasta kirjasta
  • Vinkkauksien jälkeen keskustelemme kirjojen herättämistä ajatuksista
  • Voit osallistua tapahtumaan myös kuuntelijana

Kirjaston työntekijät ohjaavat tapahtumaa ja varmistavat, että tilaisuus noudattaa kirjaston henkisesti turvallisen tilan periaatteita.

Tapahtumaan ei ole ilmoittautumista.

Tervetuloa!

Värikkäästi pukeutuneita lukijoita keskustelemassa kirjoista

Pääkirjaston lasten- ja nuortenosastolle on avautunut Nepsy-nurkka

Pääkirjastolle avautuu Nepsy-nurkka 4.4.2024 alkaen! Nepsy-nurkka on maksuton vinkkinurkka neurokirjolla oleville, joka sijaitsee lasten- ja nuortenosastolla, joten saatavilla olevat nepsy-aineistot painottuvat lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin.

Nepsy-nurkassa on tarjolla ohjeita sekä apuvälineitä esimerkiksi toiminnanohjaukseen ja tunnesäätelyyn. Kokeiltavaksi on rauhoittumiseen tarkoitettuja painoeläimiä. Myös vinkkejä lukemisen apuvälineistä on saatavilla sekä neurokirjon toimijoiden yhteystietoja, esitteitä ja heidän tuottamiaan oppaita. Useimpia nurkan aineistoja voi kopioida itselle mukaan, mutta jotkin aineistot ja välineet ovat vain nurkassa kokeiltavina.

Nepsy-nurkka on toteutettu yhteistyössä Pohjois-Savon hyvinvointialueen Nepsy-tiimin sekä Eijsveikeet, Pohjois-Savon ADHD-, autismi- ja kielihäiriöyhdistys ry:n kanssa. Nepsy-tiimi on tuottanut nurkkaan saataville erityisesti asiantuntijatietoa.

Tervetuloa tutustumaan!

Venäjänkielinen ilta – вечер встреч в библиотеку Нильсия

Venäjänkielinen ilta Nilsiän kirjastossa to 11.4.2024 klo 1718.45.

Tule ja tuo ystäväsikin solmimaan uusia tuttavuuksia, keskustelemaan venäjäksi ajankohtaisista asioista tai vain viettämään aikaa hyvässä seurassa!

Дорогие друзья и соотечественники !
Приглашаем вас на вечер встреч в библиотеку Нильсия 11.4.2024 в 1718.45. Приходите сами и приводите друзей завести новые знакомства, обсудить насущные вопросы и просто провести хорошо время в кругу соотечественников.

Библиотека Нильсия.
С уважением Ирина. Подробная информация по тел. 0447482358

Book Club

Keskustellaan kirjoista ja treenataan suomea!

Aika ja paikka: Puijonlaakson kirjasto ma 8.4. ja ma 6.5. klo 17.30–18.30  

Puijonlaakson kirjaston kielikahvilamaisessa lukupiirissä keskustelemme rennosti kirjoista suomen kielellä. Tapahtuma on tarkoitettu henkilöille, jotka haluavat parantaa suomen kielen taitoaan ja pitävät kirjallisuudesta. Tapahtumaan voi osallistua myös kuuntelijana. 

  • Maanantaina 8.4. keskustellaan kirjoista ja valitaan yhdessä teos, jonka kaikki lukevat haluamallaan kielellä ennen lukupiiriä 
  • Maanantaina 6.5. keskustellaan valitusta kirjasta suomen kielellä 

Kirjaston työntekijät ohjaavat lukupiiriä ja varmistavat, että tilaisuus noudattaa kirjaston henkisesti turvallisen tilan periaatteita 

Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua. Tervetuloa!

Vaaleahiuksinen tyttö puhaltaa kirjan päältä värikästä paperisilppua

 

Luontoretkellä Keski-Maassa – katsaus J.R.R. Tolkienin luontokuvauksiin

Tiistana 23.4. klo 17–18 pääkirjaston ylälavalla sukelletaan kirjailija J.R.R. Tolkienin luontokuvausten maailmaan. Aiheesta on kertomassa Kuopion luonnontieteellisen museon luontopedagogi Mari Wikholm. Tilaisuus myös striimataan Kuopion kaupunginkirjaston Facebook-sivulle.

Keski-Maa on kirjailija J.R.R. Tolkienin kirjoista tuttu fantasiamaailma, joka kietoutuu kiehtovalla tavalla todellisiin maihin ja ympäristöihin. Keski-Maan maisemat ovat saaneet vaikutteita Tolkienin omista matkoista ja kiinnostuksen kohteista, ja tarinat heijastavat kirjailijan omaa romanttista luontosuhdetta. Matkustamme metsän sydämestä vuorille, kimalteleviin luoliin, ja aina Suurelle Merelle asti.

Tervetuloa mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Kuopion kaupunginkirjasto ja Kuopion luonnontieteellinen museo.

Vuoristoa ja vehreätä laidunmaata

Nepsy-nurkan avajaiset

Otsikko Nepsy-nurkka ja sen alla sivukuvana pää. Pään sisällä kolme hammasratasta.

Pääkirjaston lasten- ja nuortenosastolle avataan 4.4.2024 Nepsy-nurkka. Se on maksuton vinkkinurkka neurokirjolla oleville tai neurokirjon piirteitä arjessaan pohtiville. Nurkka painottuu lasten, nuorten ja lapsiperheiden aineistoihin, mutta on avoin kaikille.

Ohjelma:

klo 9 lorutuokio vauvoille lasten- ja nuortenosaston koulutustilassa (maks. 15 vauvaa huoltajineen).

klo 10  lorutuokio taaperoille lasten- ja nuortenosaston koulutustilassa. (maks. 15 taaperoa huoltajineen).

klo 14 alkaen Neurokirjon toimijat esittäytyvät ala-aulassa: Eijsveikeet, Pohjois-Savon ADHD-, autismi- ja kielihäiriöyhdistys ry sekä Coronarian LAKU-kuntoutus.

klo 14 Ammattilaiskahvit neurokirjon toimijoille ja neuropiirteistä tietoa haluaville kokoussalissa (1 krs). Paikalla Pohjois-Savon hyvinvointialueen Nepsy-tiimiläisiä.

klo 15 – 18.30 Näkymätön reppu -työpaja, jonka aiheena on aistiherkkyydet. Pajaa vetää kirjailija Maria Vilja ja se on avoin kaikille. Pajassa voit käydä oman aikataulusi mukaan.

klo 15 – 18.30 Nepsy-nurkan esittely ja mahdollisuus askarrella tunnesäätelyn apuväline tunneliikennevalot.

Kirjanjulkistustilaisuus

Nilsiän kirjastossa torstaina 4.4. klo 17 kirjanjulkistustilaisuus, jossa esitellään neljän kirjoittajan ja kahden valokuvaajan yhteisteos Hiljaisuudessa voin valoa koskettaa.

Kirjoittajista Senja Salo ja Leena Hätinen ovat kertomassa antologian syntyprosessista sekä lukemassa otteita runoista.

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Tervetuloa!

Valoisalla turkoosilla pohjalla teksti "Kirjanjulkistustilaisuus"

Kirjasto-Humu lauantaina 27.4. pääkirjastolla

Humu-klubi tekee vierailun pääkirjastolle!
Kirjasto-Humu pääkirjaston ylälavalla lauantaina 27. huhtikuuta klo 13 alkaen.

Ikärajattomassa ja ilmaisessa päivätapahtumassa esiintyvät juuri kehutun debyyttilevynsä julkaissut Anis Kiitu, kovassa nosteessa oleva kuopiolainen rock-yhtye Hullu Pappila sekä kuopiolaislähtöinen runoilija Olli-Pekka Tennilä.

Tapahtuma on osa Kuopion kaupunginkirjaston musiikkikirjastotyön kehittämiseen suunnattua Oppia ja iloa musiikista -hanketta.

Esiintymisjärjestys:

  • Hullu Pappila
  • Olli-Pekka Tennilä
  • Anis Kiitu

ANIS KIITU

Kuopiolainen fuusiofolk-yhtye Anis Kiitu on kappaleiden kirjoittajan, Anna-Riikka Vehviläisen, luotsaama kokoonpano, joka tarjoilee kipeitä aiheita karttamatonta improvisointia ja suunniteltuja säveliä. Yhtyeen debyyttialbumi Kaihola (Humu Records) ilmestyi helmikuussa 2024.

Anis Kiitu on luonnonmukaisen sointinsa taidolla toteuttava yhtye.” – Pekka Laine, Soundi

Anna-Riikka Vehviläisen äänessä ja sävellyksissä yhdistyy suunnaton ihanuus pieneen pelottavuuteen. Laulusta kuuluu vahvan naisen ylpeys ja voima, mutta myös voitettu epävarmuus.” – Mika Kähkönen, Rajatapauksia

HULLU PAPPILA

Kirjasto-Humulla duona esiintyvä Hullu Pappila on Aapo Pärssisen sekä Touko Kemppaisen 2021 muodostama kuopiolainen pop rock -yhtye. Bändi julkaisi viime vuonna kehutun EP-levynsä Aallonpohja (Humu Records) ja viimeistelee parhaillaan kokopitkää albumiaan.

Hullu Pappila on poikkeuksellisen jännittävä tapaus. Suomenkielistä poprockia progehtavasti ja modernisti esittävä orkesteri näet osaa välttää osapuilleen kaikkien viistämiensä genrejen selvimmät ja helpoimmat yleispiirteet.” – Mika Roth, Desibeli.net

OLLI-PEKKA TENNILÄ

Yhtyeiden välissä esiintyvä Olli-Pekka Tennilä on kuopiolaislähtöinen Jyväskylässä asuva runoilija.

Tennilän toinen kirja Yksinkeltainen on kaksinkeltaista (Poesia 2012) voitti Runeberg-kirjallisuuspalkinnon 2013 ja kolmas Ontto harmaa (Poesia 2016) valittiin Vuoden aforismikirjaksi sekä toiseksi Suomen Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaista. Tennilän teoksia on ollut lisäksi ehdolla Yleisradion Tanssiva karhu- sekä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintojen saajaksi.

OPPIA JA ILOA MUSIIKISTA

Oppia ja iloa musiikista on Kuopion kaupunginkirjaston musiikkikirjastotyön kehittämiseen suunnattu AVI-hanke, jossa järjestetään erilaisia musiikkitapahtumia asiakkaille vuosina 2023-2024. Tapahtumilla halutaan tukea ja lisätä eri ikäisten kirjaston käyttäjien musiikin harrastamista sekä tuottaa asiakkaille hyvinvointia ja osallisuuden kokemusta musiikin kautta. Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat Savonia-AMK:n musiikkipedagogiopiskelijat ja muut paikalliset musiikkitoimijat.

HUMU-KLUBI

Ensimmäinen Humu-klubi järjestettiin heinäkuussa 2012, jonka jälkeen klubeja on järjestetty 86 kertaa ja niillä on nähty 235 live-keikkaa. Klubilaiset ajattelevat, että elinympäristöä voi ehostaa ja muokata mieleisekseen. Humu-liikkeeseen kuulu myös Humu Records -levymerkki ja vuosien varrella toimintaan on sisältynyt myös pienkursseja järjestävä Humu-opisto, Humu-teatteri sekä kulttuurijulkaisu Humu sanoma. Humu-liikkeen toiminnan tarkoituksena on humukulttuurin edistäminen Pohjois-Savossa.

Kuva vanhasta keltamustavalkoisesta kirjastokortista, jossa lukee tulevan Kirjasto-Humun tietoja.

Pyörön kirjasto 30 vuotta 26.3.

Tervetuloa juhlistamaan 30-vuotiasta Pyörön kirjastoa 25.-27.3.2024!

Koko viikon ajan luvassa päivittäin vaihtuvaa ohjelmaa kaiken ikäisille, sekä puuhapisteitä ympäri kirjastoa!

  • Ma 25.3.: Ohjelmaa lapsille
  • Ti 26.3. klo 13–15: Antti Raekallio musisoi
  • Ke 27.3. klo 17: Henna Oravaisen musiikkiesitys
  • Ti ja ke klo 12–17: Koruaskartelua

Tule mukaan! 

Pinkki sydän kirjahyllytaustalla ja teksti "Pyörön kirjasto 30 v."

Syntytarinat-klubilla vieraana palkittu esikoiskirjailija Iida Turpeinen

Helsingin Sanomien viime vuoden kirjallisuuspalkinnon teoksellaan Elolliset voittanut esikoiskirjailija Iida Turpeinen vierailee Iisalmen ja Kuopion kirjastoissa seuraavasti:

lisalmen kirjasto ti 16.4. klo 18.00
Kuopion pääkirjaston kokoussali ke 17.4. klo 17.00
Kuopion tilaisuutta voi seurata myös Facebookin livelähetyksenä!

Lisäksi vierailuun liittyen:

Haluttuja harvinaisuuksia – Otteita luonnontieteellisestä eläinkokoelmasta
ke 17.4. klo 18.15 Kuopion museon kokoushuoneessa

Ennen vanhaan eläimiä hankittiin luonnontieteellisten museoiden kokoelmiin välillä kyseenalaisin menetelmin. Linnunmunien keruukin oli sääntö eikä poikkeus. Ajat ovat muuttuneet, ja nykyään museokokoelmaa kartutetaan huomattavasti eettisempien periaatteiden mukaisesti.

Esittelijänä Mari Wikholm, Kuopion luonnontieteellisen museon luontopedagogi.

Vapaa pääsy!

Turpeisen vierailu on osa Syntytarinat-konseptia:
Haastattelijana Kuopion tilaisuudessa on Aino-Maria Savolainen (Amma).

Tapatumayhteistyössä Kuopion kaupunginkirjasto, Iisalmen kirjasto ja Kuopion luonnontieteellinen museo.

Kirjailija Iida Turpeinen

Iida Turpeinen / Kuva: Susanna Kekkonen (käsitelty)

 

 

 

Varastoaineiston käytänteet

Pääkirjaston varastossa sijaitseva aineisto on asiakkaiden käytössä kirjastotiloissa ja lainattavissa myös kotiin. Varastossa olevaa aineistoa noudetaan arkipäivisin klo 8–16 välillä. Iltaisin ja viikonloppuisin varastosta ei noudeta aineistoa asiakaspalveluaikaan, koska henkilökuntaa on vähemmän. Varastoaineistoon voi tehdä varauksia joko verkkokirjaston kautta, soittamalla asiakaspalveluun tai asioimalla paikan päällä.  

Kirjaston kokoelmiin kuuluu lisäksi erilliskokoelmia, kuten maakuntakokoelma. Erilliskokoelman teokset ovat asiakkaiden käytössä kirjastotiloissa sopimuksen mukaan, niitä ei voi varata tai lainata kotiin. Aineistopyynnön voi jättää etukäteen kirjaston asiakaspalveluun. Myös erilliskokoelmien teoksia noudetaan arkipäivisin klo 8–16 välillä

Lisätietoa varastoaineistojen käytänteistä saa pääkirjaston asiakaspalvelusta
puh. 017 182 318 tai kirjasto@kuopio.fi.

Kantin Kestävä Keskiviikko: OMPELUSEURAT: Kangaskenkien ja laukkujen korjaus

alt=""

Keskiviikkona 15.5. klo 16.30-19 Kantin kestävä keskiviikko -tapahtumasarjassa vuorossa on OMPELUSEUROJEN kangaskenkien ja laukkujen korjauspaja. Paja pidetään Kuopion museon monitoimitilassa.

Tule korjaamaan käsin tai ompelukoneella rikkinäisiä laukkuja ja kangaskenkiä. Harjoitellaan yhdessä, korjausaktiivit neuvovat korjaamisen alkuun. Teemasta riippumatta voit tulla kaikenlaisten korjaustöiden kanssa.

Maksuttomaan pajaan saa tulla ilman ennakkoilmoittautumista oman aikataulun mukaan. Paikan päältä löytyy paikkakankaita, lankoja ym korjaamiseen. Voit tuoda kiertoon myös omia materiaaleja.

Kuopion kaupunginkirjasto on koonnut pajaan esille aineistovinkkejä ja vinkkilistoja teemaan liittyen.

Korjaaminen kannattaa aina!

Lisätietoja OMPELUSEUROISTA Instagramista.


Kantin Kestävä Keskiviikko on paikka opetella yhdessä kulutuksen vähentämistä arjessa. Miten kunnostaa tai pitää huolta jo olemassa olevista vaatteista, esineistä tai rakennuksista? Tiedon ja kokemusten lisäksi aiheita lähestytään tekemisen ja taiteen keinoin.

Kantin Kestävä Keskiviikko järjestetään vaihtuvilla sisällöillä pääsääntöisesti joka kuun ensimmäinen keskiviikko klo 16.30 alkaen Kuopion museon monitoimitilassa. Luentokerroilla eri aihepiirien asiantuntijat tarjoavat vinkkejä ja neuvontaa kestävämpien ratkaisujen ja ilmastotekojen toteuttamiseen. OMPELUSEURAT luo omalla vuorollaan Kanttiin korjausolohuoneen, johon jokainen voi tulla korjaamaan rikkinäisiä tekstiilejä ja nauttimaan vaihtuvista taidesisällöistä. Vietetään yhdessä aikaa kuluttamisen sijaan korjaten ja opitaan toisiltamme. Vapaaehtoiset aktiivit neuvovat jokaiselle taitojen mukaisen korjaustyylin.

Kuopion kaupunginkirjaston koostaman vinkkilistan avulla kirjastosta voi lainata lisää kutakin aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Esillä olleista kirjoista on pääkirjastolla pieni näyttely tapahtumakeskiviikon jälkeen.

Tapahtumiin on vapaa pääsy. (Mahdolliset luentosisällöt striimataan Kuopion museon Youtube-kanavalle.)

Kantti on tiedon, tarinoiden ja ihmisten avoin kohtaamispaikka, joka yhdistää pääkirjaston ja Kuopion museon.

Kevätkauden aikataulu:

3.1. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT parsintapaja sekä esityssarjassa Kappaleita – taustamusikaali – suuntaa-antavasti kokoon kursittu valikoima viisailta lainattua tekstiä ja yksinkertaista musiikkia. Tilaisuuden toimittaa esitystaiteilija Lasse Forsgrén.

7.2. klo 16.30-18 Perinteiset lakat ja puupintojen hoito

14.2. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Toppavaatteiden korjaus

13.3. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Pehmolelujen korjaaminen

3.4. klo 16.30-18 Kirjastopuutarhat ja laatikkoviljelyn vinkit

24.4. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Farkunpaikkaus. Esityssarjassa vuorossa on testailua keskeneräisestä näyttämöteoksesta Avaruus -self made space. Esiintyjät Reetta-Kaisa Iles ja Mika Juusela. Esitys ammentaa todellisista astronauttikokemuksista, mielleyhtymistä ja inhimillistä eriytyneisyyden kokemuksista. Ensi-ilta Koko teatterissa Helsingissä toukokuussa.

15.5. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Kangaskenkien ja laukkujen kunnostaminen

5.6. klo 16.30-18 Laatikkoviljelmän kevätkylvö

(Ohjelmamuutokset ja täydennykset ovat mahdollisia!)

Kantin kestävä keskiviikko: OMPELUSEURAT: farkunpaikkaus sekä näyttämötaidetta

alt=""

Keskiviikkona 24.4. klo 16.30-19 Kantin kestävä keskiviikko -tapahtumasarjassa vuorossa on OMPELUSEUROJEN farkkujen korjauspaja. Paja pidetään Kuopion museon monitoimitilassa.

Pelasta lempifarkkusi! Harjoitellaan yhdessä, korjausaktiivit neuvovat korjaamisen alkuun. Teemasta riippumatta voit tulla kaikenlaisten korjaustöiden kanssa.

Maksuttomaan pajaan saa tulla ilman ennakkoilmoittautumista oman aikataulun mukaan. Paikan päältä löytyy paikkakankaita, lankoja ym korjaamiseen. Voit tuoda kiertoon myös omia materiaaleja.

Korjausompelun tiimellyksessä nautitaan esitystaiteesta. Esityssarjassa vuorossa on testailua keskeneräisestä näyttämöteoksesta Avaruus -self made space. Esiintyjät Reetta-Kaisa Iles ja Mika Juusela. Esitys ammentaa todellisista astronauttikokemuksista, mielleyhtymistä ja inhimillistä eriytyneisyyden kokemuksista. Ensi-ilta Koko teatterissa Helsingissä toukokuussa.

(Ohjelmamuutokset ja täydennykset mahdollisia!)

Lisätietoja OMPELUSEUROISTA Instagramista.


Kantin Kestävä Keskiviikko on paikka opetella yhdessä kulutuksen vähentämistä arjessa. Miten kunnostaa tai pitää huolta jo olemassa olevista vaatteista, esineistä tai rakennuksista? Tiedon ja kokemusten lisäksi aiheita lähestytään tekemisen ja taiteen keinoin.

Kantin Kestävä Keskiviikko järjestetään vaihtuvilla sisällöillä pääsääntöisesti joka kuun ensimmäinen keskiviikko klo 16.30 alkaen Kuopion museon monitoimitilassa. Luentokerroilla eri aihepiirien asiantuntijat tarjoavat vinkkejä ja neuvontaa kestävämpien ratkaisujen ja ilmastotekojen toteuttamiseen. OMPELUSEURAT luo omalla vuorollaan Kanttiin korjausolohuoneen, johon jokainen voi tulla korjaamaan rikkinäisiä tekstiilejä ja nauttimaan vaihtuvista taidesisällöistä. Vietetään yhdessä aikaa kuluttamisen sijaan korjaten ja opitaan toisiltamme. Vapaaehtoiset aktiivit neuvovat jokaiselle taitojen mukaisen korjaustyylin.

Kuopion kaupunginkirjaston koostaman vinkkilistan avulla kirjastosta voi lainata lisää kutakin aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Esillä olleista kirjoista on pääkirjastolla pieni näyttely tapahtumakeskiviikon jälkeen.

Tapahtumiin on vapaa pääsy. (Mahdolliset luentosisällöt striimataan Kuopion museon Youtube-kanavalle.)

Kantti on tiedon, tarinoiden ja ihmisten avoin kohtaamispaikka, joka yhdistää pääkirjaston ja Kuopion museon.

Kevätkauden aikataulu:

3.1. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT parsintapaja sekä esityssarjassa Kappaleita – taustamusikaali – suuntaa-antavasti kokoon kursittu valikoima viisailta lainattua tekstiä ja yksinkertaista musiikkia. Tilaisuuden toimittaa esitystaiteilija Lasse Forsgrén.

7.2. klo 16.30-18 Perinteiset lakat ja puupintojen hoito

14.2. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Toppavaatteiden korjaus

13.3. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Pehmolelujen korjaaminen

3.4. klo 16.30-18 Kirjastopuutarhat ja laatikkoviljelyn vinkit

24.4. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Farkunpaikkaus. Esityssarjassa vuorossa on testailua keskeneräisestä näyttämöteoksesta Avaruus -self made space. Esiintyjät Reetta-Kaisa Iles ja Mika Juusela. Esitys ammentaa todellisista astronauttikokemuksista, mielleyhtymistä ja inhimillistä eriytyneisyyden kokemuksista. Ensi-ilta Koko teatterissa Helsingissä toukokuussa.

15.5. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Kangaskenkien ja laukkujen kunnostaminen

5.6. klo 16.30-18 Laatikkoviljelmän kevätkylvö

(Ohjelmamuutokset ja täydennykset ovat mahdollisia!)

Kantin Kestävä Keskiviikko: Museoviraston avustukset rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämiseen

alt=""

Keskiviikkona 17.4. klo 16.30-19 Kantin kestävä keskiviikko -tapahtumasarjassa teemana on Museoviraston avustukset rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämiseen. Tilaisuus pidetään Kuopion museon monitoimitilassa.

Museovirastolta voi vuosittain hakea entistämisavustusta suojeltujen rakennusten tai muuten kulttuuriympäristöarvojen kannalta merkittävien kohteiden säilyttävään korjaamiseen. Avustettavia kohteita voivat olla esimerkiksi rakennusten julkisivut, ikkunat, ovet ja katot. Myös historialliset puutarhat ja puistot rakennelmineen sekä hautapaikat muistomerkkeineen voivat saada avustusta.

Millaisiin toimenpiteisiin avustusta on mahdollista saada? Miten avustusta haetaan? Millainen on hyvä hakemus? Pohjois-Savon alueellisen vastuumuseon korjausrakentamisen ja rakennetun kulttuuriympäristön asiantuntijat kertovat vinkit hyvän hakemuksen laatimiseen.

Tilaisuudessa esitellään myös Museoviraston korjaustaito.fi-sivusto. Museoviraston korjauskorteissa on ohjeita rakennuksen säilyttävään korjaamiseen.

Tule kuuntelemaan lisää entistämisavustuksista sekä säilyttävästä ja palauttavasta korjaamisesta! Tilaisuus on maksuton.


Kantin Kestävä Keskiviikko on paikka opetella yhdessä kulutuksen vähentämistä arjessa. Miten kunnostaa tai pitää huolta jo olemassa olevista vaatteista, esineistä tai rakennuksista? Tiedon ja kokemusten lisäksi aiheita lähestytään tekemisen ja taiteen keinoin.

Kantin Kestävä Keskiviikko järjestetään vaihtuvilla sisällöillä pääsääntöisesti joka kuun ensimmäinen keskiviikko klo 16.30 alkaen Kuopion museon monitoimitilassa. Luentokerroilla eri aihepiirien asiantuntijat tarjoavat vinkkejä ja neuvontaa kestävämpien ratkaisujen ja ilmastotekojen toteuttamiseen. OMPELUSEURAT luo omalla vuorollaan Kanttiin korjausolohuoneen, johon jokainen voi tulla korjaamaan rikkinäisiä tekstiilejä ja nauttimaan vaihtuvista taidesisällöistä. Vietetään yhdessä aikaa kuluttamisen sijaan korjaten ja opitaan toisiltamme. Vapaaehtoiset aktiivit neuvovat jokaiselle taitojen mukaisen korjaustyylin.

Kuopion kaupunginkirjaston koostaman vinkkilistan avulla kirjastosta voi lainata lisää kutakin aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Esillä olleista kirjoista on pääkirjastolla pieni näyttely tapahtumakeskiviikon jälkeen.

Tapahtumiin on vapaa pääsy. (Mahdolliset luentosisällöt striimataan Kuopion museon Youtube-kanavalle.)

Kantti on tiedon, tarinoiden ja ihmisten avoin kohtaamispaikka, joka yhdistää pääkirjaston ja Kuopion museon.

Kevätkauden aikataulu:

3.1. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT parsintapaja sekä esityssarjassa Kappaleita – taustamusikaali – suuntaa-antavasti kokoon kursittu valikoima viisailta lainattua tekstiä ja yksinkertaista musiikkia. Tilaisuuden toimittaa esitystaiteilija Lasse Forsgrén.

7.2. klo 16.30-18 Perinteiset lakat ja puupintojen hoito

14.2. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Toppavaatteiden korjaus

13.3. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Pehmolelujen korjaaminen

3.4. klo 16.30-18 Kirjastopuutarhat ja laatikkoviljelyn vinkit

24.4. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Farkunpaikkaus. Esityssarjassa vuorossa on testailua keskeneräisestä näyttämöteoksesta Avaruus -self made space. Esiintyjät Reetta-Kaisa Iles ja Mika Juusela. Esitys ammentaa todellisista astronauttikokemuksista, mielleyhtymistä ja inhimillistä eriytyneisyyden kokemuksista. Ensi-ilta Koko teatterissa Helsingissä toukokuussa.

15.5. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Kangaskenkien ja laukkujen kunnostaminen

5.6. klo 16.30-18 Laatikkoviljelmän kevätkylvö

(Ohjelmamuutokset ja täydennykset ovat mahdollisia!)

Kantin kestävä keskiviikko: Kirjastopuutarhat ja laatikkoviljelyn vinkit

alt=""

Keskiviikkona 3.4. klo 16.30-18 Kantin kestävä keskiviikko -tapahtumasarjassa teemana ovat kirjastopuutarhat ja laatikkoviljelyn vinkit. Tilaisuus pidetään Kuopion museon monitoimitilassa.
Kutkuttaako keväinen multa, syyhyävätkö sormet istutuspuuhiin? Aloitamme oman laatikkoviljelyprojektin tulevalle kesälle! Tällä kerralla kuulemme esimerkkejä toteutuneista kirjasto- ja kaupunkiviljelmistä sekä saamme osuvimpia vinkkejä laatikkoviljelmien suunnitteluun.
Emma Karimaa Nokialta kertoo etäyhteydellä esimerkkejä kirjastopuutarhoista ja paikallinen kokemus kuullaan Neulamäestä, jossa lähikirjasto, Hyötykasviyhdistys sekä asukasyhdistys ovat toteuttaneet yhdessä jo useamman kerran kaupunkiviljelyksen.
Kuopion kaupunginkirjasto on koonnut esille myös aineistovinkkejä ja vinkkilistoja teemaan liittyen.
Varsinainen laatikkoviljelmä perustetaan yhdessä oppien 5.6. Kantin Kestävän Keskiviikon kylvökerralla. Kesän yli viljelmä on Kuopion Luonnonystäväin Yhdistyksen jäsenten hoidossa.  Kasvua voi käydä seuraamassa Kuopion museolla kesän aikana (ei ole museon pääsymaksullisella alueella, eli tutustumassa voi käydä museon aukioloaikoina maksutta).
————————————————————-

Kantin Kestävä Keskiviikko on paikka opetella yhdessä kulutuksen vähentämistä arjessa. Miten kunnostaa tai pitää huolta jo olemassa olevista vaatteista, esineistä tai rakennuksista? Tiedon ja kokemusten lisäksi aiheita lähestytään tekemisen ja taiteen keinoin.

Kantin Kestävä Keskiviikko järjestetään vaihtuvilla sisällöillä pääsääntöisesti joka kuun ensimmäinen keskiviikko klo 16.30 alkaen Kuopion museon monitoimitilassa. Luentokerroilla eri aihepiirien asiantuntijat tarjoavat vinkkejä ja neuvontaa kestävämpien ratkaisujen ja ilmastotekojen toteuttamiseen. OMPELUSEURAT luo omalla vuorollaan Kanttiin korjausolohuoneen, johon jokainen voi tulla korjaamaan rikkinäisiä tekstiilejä ja nauttimaan vaihtuvista taidesisällöistä. Vietetään yhdessä aikaa kuluttamisen sijaan korjaten ja opitaan toisiltamme. Vapaaehtoiset aktiivit neuvovat jokaiselle taitojen mukaisen korjaustyylin.

Kuopion kaupunginkirjaston koostaman vinkkilistan avulla kirjastosta voi lainata lisää kutakin aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Esillä olleista kirjoista on pääkirjastolla pieni näyttely tapahtumakeskiviikon jälkeen.

Tapahtumiin on vapaa pääsy. (Mahdolliset luentosisällöt striimataan Kuopion museon Youtube-kanavalle.)

Kantti on tiedon, tarinoiden ja ihmisten avoin kohtaamispaikka, joka yhdistää pääkirjaston ja Kuopion museon.

Kevätkauden aikataulu:

3.1. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT parsintapaja sekä esityssarjassa Kappaleita – taustamusikaali – suuntaa-antavasti kokoon kursittu valikoima viisailta lainattua tekstiä ja yksinkertaista musiikkia. Tilaisuuden toimittaa esitystaiteilija Lasse Forsgrén.

7.2. klo 16.30-18 Perinteiset lakat ja puupintojen hoito

14.2. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Toppavaatteiden korjaus

13.3. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Pehmolelujen korjaaminen

3.4. klo 16.30-18 Kirjastopuutarhat ja laatikkoviljelyn vinkit

24.4. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Farkunpaikkaus. Esityssarjassa vuorossa on testailua keskeneräisestä näyttämöteoksesta Avaruus -self made space. Esiintyjät Reetta-Kaisa Iles ja Mika Juusela. Esitys ammentaa todellisista astronauttikokemuksista, mielleyhtymistä ja inhimillistä eriytyneisyyden kokemuksista. Ensi-ilta Koko teatterissa Helsingissä toukokuussa.

15.5. klo 16.30-19 OMPELUSEURAT: Kangaskenkien ja laukkujen kunnostaminen

5.6. klo 16.30-18 Laatikkoviljelmän kevätkylvö

(Ohjelmamuutokset ja täydennykset ovat mahdollisia!)

Humu-klubi vierailee pääkirjastolla 27.4.

Kirjasto-Humu järjestetään pääkirjastolla lauantaina 27. huhtikuuta. Ikärajattomassa ja ilmaisessa päivätapahtumassa esiintyvät juuri kehutun debyyttilevynsä julkaissut Anis Kiitu, kovassa nosteessa oleva kuopiolainen rock-yhtye Hullu Pappila sekä kuopiolaislähtöinen runoilija Olli-Pekka Tennilä. Tapahtuma on osa Kuopion kaupunginkirjaston musiikkikirjastotyön kehittämiseen suunnattua Oppia ja iloa musiikista -hanketta.

Humu-klubi #87: Kirjasto-Humu pääkirjaston ylälavalla 27.4. klo 13 alkaen.
Esiintymisjärjestys:
Hullu Pappila
Olli-Pekka Tennilä
Anis Kiitu

ANIS KIITU
Kuopiolainen fuusiofolk-yhtye Anis Kiitu on kappaleiden kirjoittajan, Anna-Riikka Vehviläisen, luotsaama kokoonpano, joka tarjoilee kipeitä aiheita karttamatonta improvisointia ja suunniteltuja säveliä. Yhtyeen debyyttialbumi Kaihola (Humu Records) ilmestyi helmikuussa 2024.
Anis Kiitu on luonnonmukaisen sointinsa taidolla toteuttava yhtye.” – Pekka Laine, Soundi.
Anna-Riikka Vehviläisen äänessä ja sävellyksissä yhdistyy suunnaton ihanuus pieneen pelottavuuteen. Laulusta kuuluu vahvan naisen ylpeys ja voima, mutta myös voitettu epävarmuus.” – Mika Kähkönen, Rajatapauksia.

HULLU PAPPILA
Kirjasto-Humulla duona esiintyvä Hullu Pappila on Aapo Pärssisen sekä Touko Kemppaisen 2021 muodostama kuopiolainen pop rock -yhtye. Bändi julkaisi viime vuonna kehutun EP-levynsä Aallonpohja (Humu Records) ja viimeistelee parhaillaan kokopitkää albumiaan.
Hullu Pappila on poikkeuksellisen jännittävä tapaus. Suomenkielistä poprockia progehtavasti ja modernisti esittävä orkesteri näet osaa välttää osapuilleen kaikkien viistämiensä genrejen selvimmät ja helpoimmat yleispiirteet.” – Mika Roth, Desibeli.net.

OLLI-PEKKA TENNILÄ
Yhtyeiden välissä esiintyvä Olli-Pekka Tennilä on kuopiolaislähtöinen Jyväskylässä asuva runoilija. Tennilän toinen kirja Yksinkeltainen on kaksinkeltaista (Poesia 2012) voitti Runeberg-kirjallisuuspalkinnon 2013 ja kolmas Ontto harmaa (Poesia 2016) valittiin Vuoden aforismikirjaksi sekä toiseksi Suomen Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaista. Tennilän teoksia on ollut lisäksi ehdolla Yleisradion Tanssiva karhu- sekä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintojen saajaksi.

HUMU-KLUBI
Ensimmäinen Humu-klubi järjestettiin heinäkuussa 2012, jonka jälkeen klubeja on järjestetty 86 kertaa ja niillä on nähty 235 live-keikkaa. Klubilaiset ajattelevat, että elinympäristöä voi ehostaa ja muokata mieleisekseen. Humu-liikkeeseen kuulu myös Humu Records levymerkki ja vuosien varrella toimintaan on sisältynyt myös pienkursseja järjestävä Humu-opisto, Humu-teatteri sekä kulttuurijulkaisu Humu sanoma. Humu-liikkeen toiminnan tarkoituksena on humukulttuurin edistäminen Pohjois-Savossa. http://www.humu-klubi.com/

Oppia ja iloa musiikista on Kuopion kaupunginkirjaston musiikkikirjastotyön kehittämiseen suunnattu AVI-hanke, jossa järjestetään erilaisia musiikkitapahtumia asiakkaille vuosina 2023-2024. Tapahtumien tarkoitus on tukea ja lisätä eri ikäisten kirjaston käyttäjien musiikin harrastamista sekä tuottaa asiakkaille hyvinvointia ja osallisuuden kokemusta musiikin kautta. Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat Savonia-AMK:n musiikkipedagogiopiskelijat ja muut paikalliset musiikkitoimijat.

#OppiaJaIloaMusiikista

Kuopio punkkaa ja soi

Kirjastomme Oppia ja iloa musiikista -hanke on mukana Kuopio punkkaa ja soi -tapahtumakokonaisuudessa, joka sisältää Punkmuseon näyttelyitä ja elävää musiikkia.
Yhteistyössä mukana ovat Punkmuseo, Elämä on PUNK, Kreatorio ja Kaivuri Pub.

Pääkirjaston musiikkiosastolle on marraskuussa tulossa näyttely Kuopiolaisia punkbändejä kuvissa (9.-24.11.)

Lisäksi tiedossa elävää musiikkia kolmen kokoonpanon voimin lauantaina 9.11., kun Elämä on Punk goes Kirjasto!

Pääkirjaston ylälavalla keikkoja noin klo 12-15, vapaa pääsy!

Esiintymässä ovat:

  • Linnanrauniot
  • Ville Miettinen
  • Hätä-Ratkaisu

Tapahtumakokonaisuuteen liittyvät tiedot löytyvät Facebook-sivultamme.

Oppia ja iloa musiikista on Kuopion kaupunginkirjaston musiikkikirjastotyön kehittämiseen suunnattu AVI-hanke, jossa järjestetään erilaisia musiikkitapahtumia asiakkaille vuosina 2023-2024. Tapahtumien tarkoitus on tukea ja lisätä eri ikäisten kirjaston käyttäjien musiikin harrastamista sekä tuottaa asiakkaille hyvinvointia ja osallisuuden kokemusta musiikin kautta. Hankkeen järjestämässä kyselyssä kartoitettiin asiakkaiden toiveita kirjaston musiikkitapahtumiin liittyen, ja punk oli yksi toivotuimmista musiikin tyylilajeista.

Punkbändi vauhdissa

 

 

 

 

 

 

 

 

Lekkerbergin kyläpelin testausta

Kolme pelinappulaa ja kaksi noppaa.

Neulamäen kirjastossa pääset testaamaan uutta lautapeliä ke 6.3. klo 12 – 15! Tule kokeilemaan Lekkerbergin kyläpeliä ja jätä palautetta pelikokemuksestasi.

K16-pelihetki pääkirjastolla

K16 -pelihetki. Tule pelihetkeen porukalla.

Tervetuloa porukalla K16-pelihetkeen Kuopion pääkirjaston koulutustilaan 6.3.2024 klo 13.00–16.00. Tapahtumassa pelataan Nintendo Switch -pelejä ja se on suunnattu 16 vuotta täyttäneille. Ikä tarkistetaan tilassa, joten mukaan tarvitaan kirjastokortti tai henkilöllisyystodistus (passi tai henkilökortti).

Ei ennakkoilmoittautumista.

 

”Sydänpuu” – runoja ja musiikkia pääkirjastolla

Sointuvat-esitys Sydänpuu – runoja ja musiikkia
pääkirjaston ylälavalla keskiviikkona 10.4.2024 klo 15 alkaen.

Runot: Seija Hämäläinen, Leena Raveikko
Musiikki:  Marja-Leena Paatsola (huilu), Paula Salosaari (sello) ja Maija Väänänen (piano)

Musiikkikappaleet:
On wings of song (Felix Mendelssohn)
Miss’ soutaen tuulessa (Oskar Merikanto)
Träumerei (Robert Schumann)
Moldau (Bedrich Smetana)
Wiegenlied (Cradle song) (Johannes Brahms)
Taivas on sininen ja valkoinen (suomalainen kansanlaulu)

Tervetuloa!

Havupuun oksia ja käpy sekä teksti "Sydänpuu"

 

Esitykset kirjaston lisäksi:

  • la 13.4.24 klo 14 Korttelimuseossa
  • ke 17.4.24 klo 17 Taidemuseossa

 

Rikkaat, rakkaat ja varattomat: elämää Kuopiossa ennen ja nyt

Keskiviikkona 27.3. klo 14 pääkirjaston kokoussalissa (1. krs)
kirjailijavieras YTT Raija Väisänen kertoo kirjastaan Torpparista talolliseksi – case Kuopion kupeesta.

Kirjan teemat avaavat säätyjen ja yhteiskuntaluokkien välisiä eroja 1800-luvun lopulta nykypäivään ja valottavat Kuopion paikallishistoriaa.

Esitystä voi seurata myös livelähetyksenä Kuopion kaupunginkirjaston Facebook-kanavalla!

Tervetuloa!

Raija Väisäsen Torpparista talolliseksi -kirjasn kansi maalaismaisemaa vasten

Kultainen kirja -näytelmä

Kullanvärinen kirja

Pääkirjastolla ti 5.3. klo 11–11.30 lasten- ja nuortenosaston lavalla

Tervetuloa katsomaan Kultainen kirja -näytelmää! Esitys kertoo Hannusta, joka on lukenut kaikki maailman kirjat paitsi yhden. Tämä kirja on kultainen kirja. Asiassa on vain yksi ongelma: Kirjaston vartija ei halua päästää Hannua lukemaan kirjaa.

Näytelmän on kirjoittanut kuopiolainen Viljami Varis.

Talviloman robottiaskartelu

Piirroskuva, jossa ylä- ja alareunassa värikkäitä robotteja rivissä. Keskellä kädet ja askartelutarvikkeita.

Ma 4.3 klo 10-12 ja to 7.3. klo 13-15.30 pääkirjastolla lasten- ja nuortenosaston työpajatilassa.

Nyt pääset suunnittelemaan ihka oman robottisi! Valitse useista eri päistä, vartaloista, pyöristä ja nappuloista sinulle mieluisimmat ja leikkaa sekä liimaa robottisi kokonaiseksi.

Suositusikäraja 5+, nuoremmat huoltajan seurassa. Vapaa pääsy!

Myyttejä ja mystiikkaa – kirjallinen keskustelupiiri

Haluatko keskustella ja saada vinkkejä kirjoista, joissa on esillä erilaisia myyttejä, tai jotka sisältävät mystiikkaa?

Tule Puijonlaakson kirjaston uuteen rentoon kirjalliseen keskustelupiiriin jakamaan ajatuksia ja vinkkaamaan teoksia, joissa käsitellään eri kulttuurien uskomuksia, uskontoja, filosofioita ja maagisia asioita.

Myyttejä ja mystiikkaa – kirjallinen keskustelupiiri kokoontuu kevään aikana neljä kertaa. Jokaisella kerralla on oma teemansa:

1. Pohjoisia myyttejä ja maagista realismia
To 29.2. klo 17–18
Ensimmäisessä tapaamisessa keskitymme pohjoiseen perinteeseen ja keskustelemme siitä miten nämä myytit näkyvät erilaisessa kirjallisuudessa. Inspiraationa teemaan voivat toimia seuraavat teokset: Karilan Pienen hauen pyydystys, Turtschaninoffin Suomaa, Harvan Suomalaisten muinaisusko, Sjón Skugga-Baldur, Gaimanin Pohjoisen mytologia ja Trollhunter-elokuva.

2. Läntistä uskonnollisfilosofista mystiikkaa 
Ke 27.3. klo 17–18
Toisessa tapaamisessa keskustelemme teoksista, joita värittää läntisen maailman uskonnollinen, mystinen ja filosofinen ajattelu. Inspiraationa teemaan voivat toimia seuraavat teokset: Kimpenin Kabbalisti, Mossen Labyrintti ja Krypta, Brownin
Da Vinci -koodi, Pekka Ervastin tuotanto, Rosenkreutzin Hermeettinen romanssi, Cobbin The Race for Paradise, William Blaken runot, Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan jne.

3. Itäistä maailmojen välejä rikkovaa mystiikkaa 
To 25.4. klo 17–18
Kolmannessa tapaamisessa tarkastelemme teoksia, joissa on vahvasti esillä itämaista mystiikkaa ja myyttejä. Inspiraationa teemaan voivat toimia seuraavat teokset: Pasasen Tyhjyys itämaisessa taiteessa ja ajattelussa, Milarepa – tiibetin suuri joogi, Murakamin teokset, Rumin runot, Hämeen-Anttilan tietokirjat ja Rushdien Keskiyön lapset.

4. Kaikkea kummaa ja oudon myyttistä
To 23.5. klo 17–18
Viimeisessä osiossa keskustellaan erilaisista myyttisistä villikorteista, erikoisista mystisistä teoksista ja ideoidaan keskustelupiirin jatkoa. Inspiraationa teemaan voivat toimia seuraavat teokset: DeLillon Valkoinen kohina ja Herbertin Dyyni, Gaimanin Sandman-sarjakuvat tai näiden teosten pohjalta tehdyt filmatisoinnit, sekä Jungin ja Kafkan teokset.

Noudatamme kirjaston henkisesti turvallisen tilan periaatteita. Suhtaudumme käsiteltäviin teemoihin ja teoksiin avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Pohdimme mitä sanomme, keskustelemme rennosti, kuuntelemme ja arvostamme toisiamme.

Tilaisuus on kaikille avoin eikä edellytä ilmoittautumista.
Tervetuloa!

Rintakuvia holvikaaren alla

 

 

Elävä äänikirja Kaavin kirjastossa

Kaipaatko lepoa päivän rientojen keskellä?
Tule kuuntelemaan ääneen luettua kirjallisuutta, käsityön kanssa tai ilman!
Tilaisuudessa luetaan lyhyehköjä tekstejä, kuten esimerkiksi novelleja.

Paikka: Kaavin kirjasto
Aika: Keskiviikko 28.2. klo 14

Kirjasto tarjoaa osallistujille päiväkahvit. Jos kätesi kaipaavat tekemistä, paikan päältä löydät värityskuvia ja värikyniä.

Tervetuloa!

Värikkäällä taustalla kukkia ja teksti "Elävä äänikirja"

 

Venäjänkielinen keskustelutilaisuus / Вечер встречи соотечественников

Rakkaat ystävät!

Tervetuloa Nilsiän kirjastoon torstaina 29.2.2024 klo 17–18 keskustelemaan venäjäksi ajankohtaisista kysymyksistä tai vain viettämään aikaa hyvässä seurassa. Tarjolla teetä.
Tuo myös ystäväsi mukaan solmimaan uusia tuttavuuksia!

———————————————————————-

Вечер встречи соотечественников

Вечер встречи
соотечественников
“Чаепитие”
четверг 29.2.2024
17–18

Приходите сами и приводите друзей
завести новые знакомства, обсудить насущные вопросы или просто провести хорошо время в кругу соотечественников.

Библиотека Нильсия.

Подробная информация по тел. 0447482358.
С уважением Ирина

Piirroskuvassa kaksi keskustelevaa hahmoa istumassa sohvalla